/ Palvelut

Rikosoikeus

  • Asianajajanasi olen sitoutunut pitämään puoltasi koko prosessin ajan, olitpa rikoksen uhri tai rikoksesta epäilty. Parhaiten asiakkaan oikeusturva varmistetaan, kun yhteistyö asianajajan kanssa käynnistyy jo varhaisessa vaiheessa. Rikoksen esitutkinta edellyttää aktiivisia toimenpiteitä, jotta tuomioistuin voidaan aikanaan vakuuttaa sinulle tärkeistä näkökannoista.   

    Olen koko 30-vuotisen ammattiurani hoitanut vaativia ja laajoja rikosasioita. Tiedän, miten juttuasi tulee oikeudessa ajaa – tarvittaessa aina korkeimmassa oikeudessa ja kansainvälisissä tuomioistuimissa saakka.

    Rikoksen uhrina olet oikeutettu moniin tukipalveluihin. Uskon, että rikosvastuun ja vahingonkorvausoikeutesi täysimääräinen toteutuminen ovat yksi tärkeimmistä asioista matkalla toipumiseen. Teen tiivistä yhteistyötä Rikosuhripäivystyksen (RIKU) kanssa.

    Rikosoikeus ja rikosprosessi kehittyy ja kansainvälistyy voimakkaasti. Olen useiden vuosien ajan toiminut aktiivisesti kotimaisissa ja kansainvälisissä rikosoikeuteen liittyvissä asiantuntijatehtävissä ja johtanut Suomen Asianajajien Rikosoikeus-asiantuntijaryhmää.

  • Kun yritys joutuu rikoksen uhriksi tai sen henkilöstöön kohdistuu rikostutkinta, tarvitaan selkeä näkemys oikeista askelista. Samalla on nopeasti päätettävä, miten toimitaan yhtiön sisällä, liiketoiminnassa ja julkisuuskuvan hallinnassa. Yhteistyö osaavan ja kokeneen asianajajan kanssa on lopputuloksen kannalta keskeistä.

    Talousrikokset sekä ympäristöön ja työturvallisuuteen liittyvät rikokset ovat osaamiseni ydinaluetta. Kokonaisvaltainen tilannekuva edellyttää yhtiöiden hallintoon, rahoitukseen ja kirjanpitoon sekä vastuullisuuteen liittyvien kysymysten hallitsemista.

    Käytännön asianajotyön lisäksi olen ollut oikeusministeriön työryhmässä valmistelemassa uusinta ympäristön turmelemista ja luonnonsuojelurikoksia koskevaa normistoa sekä mukana uudistamassa lahjusrikoksiin liittyvää sääntelyä. Käytössäni on myös laaja talous- ja veroasiantuntijoiden sekä compliance-ammattilaisten verkosto.

Asianajaja Antti Riihelä harmaassa puvussa seisoo ikkunan ääressä ja katsoo ulos, pitäen ruskeaa salkkua.